sunnuntai 24. helmikuuta 2013

päivä lastenkodissa






Viikonloppuna vierailin lastenkodissa. Muutaman perheen voimin olimme keränneet kasaan usean säkin lapsiemme pieneksi jääneitä vaatteita. Leluja jotka olivat valmiita matkaamaan uusille omistajilleen sekä muutamia hankintoja ruokakaupasta.

Tässä lastenkodissa asuu kahdeksan lasta. Monta muutakin lasta odottaa täältä kotia, mutta talo riittää tällä hetkellä vain kahdeksalle lapselle. Lastenkoti toivoo löytävänsä lahjoittajan jotta taloa saataisiin laajennettua. Asunnossa on yläkerta valmius, mutta rahoitus ja tekijät puuttuvat.
Talossa asustaa lapsia viidestä yhdeksään ikävuoteen. Lastenkotia pyörittää kaksi naista, sisarukset jotka eivät saa tästä arvokkaasta työstä lainkaan rahallista korvausta. He asuvat talossa ympärävuorokautisesti ja nukkuvat lasten kanssa samoissa huoneissa.
Naapuruston yksityinen koulu tukee lapsia tarjoten heille ilmaisen opetuksen. Yksi kylän rouvista puolestaan käy tekemässä lastenkodilla ruuan kolmesti viikossa. Muutoin nämä sisarukset hoitavat lasten kasvatuksen ohella kaiken muun työn.

Lastenkoti oli perinteisen Meksikolaisen kodin näköinen. Lapsilla oli puhtaat vaatteet ja siisti olemus. Leluja ja kirjoja oli mukavasti lahjoitusten ansiosta. Naiset jaksoivat hymyillä ja keskustella kanssamme. Palkitsevinta oli kuitenkin nähdä ne iloiset suupielet lasten tonkiessa tuomisiamme.

Tein listaa ylös mitä lastenkoti tällä hetkellä kipeästi tarvitsisi. Pulaa on mm pyöristä, joilla lapset kulkevat kouluun. Kaappi ja hyllytilaa oli myöskin niukasti. Poikien huone kaipasi uusia verhoja. Kylpyhuone jakkaraa, jotta pienimmät yltäisivät hammaspesulle.
Yritämme kerätä nyt ihmisiä lahjoittamaan tarpeettomia tavaroitaan. Tarjoamaan palveluitaan tai lahjoituksia. Kovin helppoa se ei tule olemaan, koska täällä moni odottaa apua ja on käsi ojossa sitä pyytämässä. Lastemme koulu mm. lahjoittaa vanhempien avustuksella joka viikko kukin luokka vuorollansa ruoka- ja hygienia tarvikkeita vastaaville organisaatioille.



Ps. Tiesittekö, että kolmella eurolla viikossa saisi maksettua yhden lapsen terapeutti kulut! Kahdellatoista eurolla kuukaudessa kustantaa koko kuukauden terapiat yhden lapsen osalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!