Tortugas ninjas

Esitelläänpä meidän perheen konnat. Monelle ystävälle tämä tulee ehkä järkytyksenä, koska en ole koskaan ollut/ole mitenkään erityisen kiinnostunut minkäänlaisista lemmikkieläimistä. Meillä asustaa pari Trachemys scripta elegansia eli punakorvakilpikonnaa. Kun itse olimme hankkimassa kilpikonnia, löytyi hyviä neuvoja kilpikonniin erikoistuneilta sivuistoilta ja keskusteluista.

Meille konnat kotiutui vauvoina, muutaman kuukauden ikäisinä ja muutaman sentin mittaisina. Nyt konnat ovat puolentoista vuoden ikäisiä ja noin 12-15 cm pituisia. Nämä kaverit asustavat akvaariossa, mutta pääsevät myös ulkoilemaan pihallemme. Meillä on aidattu muurattu piha, joten kilpikonnat voivat olla vapaasti ulkona. Yhden kilpikonnan menetimme linnun kynsiin, kun poikasina kirmasivat pihalla auringonpaisteessa. Tämän jälkeen emme jättäneetkään kilpikonnia pihalle valvomatta, kunnes olivat tarpeeksi suuria. 

Täällä Pohjois-Amerikassa kilpikonnat ovat helppo hoitoisia. Eivät tarvitse UV-lamppuja eikä mahdottoman suurta akvaariota, koska pääsevät pihalle ympäri vuoden. Hoitoon kuuluu siis lähinnä tämä ulos päästäminen ja ruokkiminen. Siivousta unohtamatta! Tämä siivous onkin asia mitä haluan korostaa. Meillä akvaario täytyy siivota kahdesti viikossa, jotta konnat erottaa veden seasta ja ettei koko kämppä lemua paskaiselle suolle. Akvaario ja muut virikkeet täytyy tyhjätä, putsata, huuhdella, putsata, huuhdella ja täyttää. Tämän olenkin kokenut erittäin työläänä. Myös haju siivotessa on kerrassaan kamala. Kehotankin kaikkia (vesi/suo)kilpikonnia harkitsevia miettimään onko teistä tähän siivousurakkaan? Tätä ei tule ajatelleeksi koskaan liikaa. Minäkin ajattelin että mikäs siinä, vesi pois ja uusi tilalle. Helppoa! Mutta todellisuudessa sen kaiken liman, sonnan ynnä muun epämääräisen tavaran siivoaminen ja akvaarion hinkkaaminen on todella työlästä. Jos olet siivonnut kala akvaarion, tämä ei ole lähelläkään sitä.
Itse asiassa tämä siivous mietitytti jo alkujaan, ja etsimmekin ensisijaisesti maakilpikonnaa. Melkein teimmekin jo kaupat yhdestä maakilpikonnasta, kunnes meille paljastui että tämä kaveri kasvaa noin metrin mittaiseksi ja aika tuhdiksi paketiksi. Siinä jää äkkiä 50 neliön piha ahtaaksi. Muita vaihtoehtoja ei silloin ollut, joten päädyimme punakorvakilpikonniin.

Vaikka konnamme ovat ihastuttavia, hauskoja ja huvittavia, en henkilökohtaisesti itse ottaisi suokilpikonnaa Suomen olosuhteisiin. Minä koen sen liian työläänä ja jopa hankalana. 
Meillä oli joulun alla kolme ystävän samaista kilpikonnaa hoidossa, ja silloin päätin, että kun muuton aika tulee saa nämä kaverit uuden hyvän kodin täältä Meksikosta. 
Konnista on kuitenkin seuraa, vaikkei sitä ehkä uskoisi. Lapsemme tykkäävät konnista ja nauraa räkättävät niiden toilailuille. Meidän konnat ovat alkuun aina arkoja ja vetäytyvät kuoreen silmänräpäyksessä, mutta lämpenevät helposti ja ovat hyvin seurallisia kun sille päälle sattuvat.

Break dancea!


Samannäköisiä? Jep, mä olen meistä ainut joka nämä kaverukset erottaa.