sunnuntai 28. lokakuuta 2012

lastenhuoneita osa 2





Tässä hieman parempi laatuisia kuvia lastenhuoneista. Talossamme on yksi leikkihuone ja molemmilla lapsilla omat makuuhuoneet. Leikkihuone on sisustettu hyvin neutraalisti ja makuuhuoneista tehty enemmän kunkin lapsen näköinen.

Kaikki talomme seinät ovat valkoiset.
Asumme tässä "mansonissa" vuokralla, joten huoneiden maalaamiset sai unohtaa. kaikki seinien pinnat ovat myös ns. "rapattua" pintaa, joten seiniä ei voi kuvioida myöskään sisustustarroilla.
Meille nämä valkoiset seinät eivät onneksi ole ongelma, koska suosimme valkoista sisustuksessa muutenkin. Joskus sitten seuraavaan asuntoon on kiva taas laittaa vähän väriä seinään, kun nyt nautimme valkoisesta selkeydestä.
Väriä (kylllä se mustakin on väri) lastenhuoneisiin on tuotu kalusteilla, sisustustekstiileillä ja tauluilla. Lelut tuovat myös paljon väriä joten kovin valkoista ei lastenhuoneissa todellisuudessa ole.

Tuota kuvassa näkyvää taulukollaasia on tarkoitus kasvattaa sitä mukaa kuin silmää miellyttäviä tauluja eteen tulee. Olenkin etsinyt jonkin aikaa mm. hieman retrohtavaa (mikä sana?) sirkus aiheista julistetta, mutta sellaista en ole vielä onnistunut löytämään. (Hyvät vinkit on aina paikallaan!)
Taulukehykset saavat olla makuuni hyvin pelkistettyjä, ja niitä toinkin viime suomen reissulla Ikeasta enemmän kuin tarpeeseen. Hinta ei päätä niissä huimaa ja laatuun olen ollut tyytyväinen (pleksi kyllä naarmuttuu helposti). Toki eihän tälläiset kehykset sovi jokaiselle taideteokselle, mutta tälläiseen rentoon kollaasiin ne ovat omiaan. Lisäksi ne toimivat hyvin lastenhuoneissa pleksin ansiosta. Mikäli vahinkoja sattuu, ei tarvitse pelätä lasinsirujen puolesta.

lauantai 27. lokakuuta 2012

mainoksia? Kyllä kiitos!


Tiedättekö mitä mä kaipaan?
Mainoksia! Aitoja, ehtoja paperiversioita. Niitä ihania kasoja mitä päivän päätteeksi sai roudata hartiat jumissa postilaatikolta kotia.
Askon lehtinen, plussakorttitarjoukset, Lidlin sukkaluettelo, elloksen kuvasto..

Niitä, jotka täyttivät parissa päivässä paperiroskiksen.
Mun täytyy olla planeetan ainut joka näitä kaipaa.
Ja mistä vetoa, että joskus sitten taas Suomessa olen lopen kyllästynyt siihen mainosrumbaan ja salaa pujautan ylimääräiset naapurin laatikkoon ;)

Täällä posti-pate muistaa vain silloin tällöin laskuilla jotka sujahtavat oven raosta. Ei puhettakaan mistään cooleista kuvastoista.


Ette ikinä arvaa mitä tilasin Suomesta, äidiltäni;
lelukuvaston.
Kyllä, lelukuvaston.
Nyt äiti raukkani toivoo sellaisen pujahtavan heidän postilaatikkoon jotta voi kolmekymppiselle tyttärelleen sen postittaa rapakon toiselle puolelle.
Varsin nerokasta ja tarpeellista.

Niin ja lapsillehan se tulee tietenkin, sehän nyt on sanomattakin selvää..


perjantai 26. lokakuuta 2012

perjantai-ilta

Illan suunnitelma:
(lapset nukkuvat) Lasi viiniä, muutama irtokarkki, jotain hyvää tv:stä ja isänpäivälahjojen tekoa.

Illan toteutus:
(lapset nukkuvat), lasillinen irtokarkkeja, muutama ryyppy punaviinistä, chelsea lately show ja iltalehden verkkosivut.

Suupieliä haukottaa tasaiseen tahtiin. Täällä ollaan taas korvatulehduskierteessä, joten yksi paremmin nukuttu yö tekisi varmasti terää.
Huomiselle on suunnitteilla shoppailua, naamiaisasujen metsästystä, hotellin buukkausta (Jee! Loma lähenee) ja kodin naamioimista halloween juhlia varten.
Mies on illastamassa kaverinsa kanssa, joten nyt iltatoimille ja pää tyynyyn!
Ihanaa viikonloppua!

ps. joku kommentti lämmittäisi mukavasti, vink vink!
Linda  ja Emppu on tähän mennessä huolehtinut kanssa kommunikoinnista, joten saa muutkin turista kuulumisiaan!

torstai 25. lokakuuta 2012

Ihmesieni hehkutusta osa 2


Kyllä tuli puhtaat! Melkein kuin uudet.
Ihmesienelläpä hyvinkin.
Tämä tuote on päässyt Top5-listalleni kodinhoitotavaroissa ehdottomasti.
Nyt voin hyvillä mielin laittaa pienet coolit vans:t kaappiin odottamaan myyntiä tai säästöön myöhempää käyttöä varten.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

reisillä


Joskus päivät vaan tuppaavat menemään reisille.
Tänään oli sellaisen päivän vuoro. Ja itse asiassa eilenkin.

You know. Lapset kiekaisivat liian aikaisin (2-vuotias kirjaimellisesti. kiekaisee. joka ikinen aamu.)
Dietti-aamupalan jälkeen oli edelleen nälkä.
Aamulenkki puristi rintaa eikä ilma ollut niin raikasta kuin olin sen ajatellut olevan.
Lapsia kiukutti. Äitiä kiukutti.
En oikein saanut mitään aikaiseksi.

Olen (joutunut suunnittelemaan) suunnitellut tulevaa. Työ- ja koulutusasioita. Tehnyt siirtoja ja ottanut askeleita niiden suhteen. Jännittää. 
En haluaisi mennä asioissa kovin edelle, mutta joskus on vain pakko.
Sekös kiukuttaa, ärsyttää ja hermostuttaa.
Jännittää kuin possua joulun alla.

Joku mies väittäisi ehkä hankalaksi. Psykologi ojentaisi käyntikorttinsa. Viisaampi ottaisi ryypyn tujusta tavarasta.

Odotan pari päivää. Kyllä se siitä. Asiat menevät kumminkin omalla painollaan. Relaan, otan iisisti. Koitan olla cool.
Imen epävarmuuteni, kiukkuni ja yritän keskittyä johonkin muuhun.



ps. Miltä kuulostaisi uusi reality; reisillä. Jatko-osaa iholla sarjalle. Tässä pääpointti olisi niissä negatiivisissä jutuissa. Ripauksella erotiikkaa. Kohderyhmänä kaikki elämäänsä tympääntyneet tai seikkailunhaluiset, ahdistuneet tai muuten vain kieroutuneet yksilöt. Kunnon shittiä. Saattaisi oma elämä näyttää aika ruusuiselta.
Saisi varmaan yhtä hyvän vastaanoton kuin Marjon "lapsimissi" formaatti.



Pps. Korostan että iholla sarjan henkilöt eivät liittyisi tähän mitenkään. Tässä roolissa olisivat täysin toiset tyypit. 

Maistuisko pipari?


Piparin tuoksua, kaasu-uunin kuumuutta. jännitystä. Muutama kevyt tanssi askel. Hyräilyä.
 Lasillisen viiniä nauttisin jos en hyppäisi auton rattiin hetken päästä.
Ensimmäiset mexicon-piparit kokeilussa.
Poikani on koulussa "star of the week" joten yritän leipoa Suomi-pipareita luokkakavereille viemisenä.

"Star of the week" on viikko jolloin yksi luokan lapsista on huomion keskipisteenä. Isä käy koululla puhumassa työstään ja meidän tapauksessa myös Suomesta. Viikon tähti pukeutuu valitsemaan asuun, vie lempi lelunsa esittelyyn ja perjantaina tarjoaa luokkakavereille jotain pientä.

Piparit ovat, no näyttävät kaikkea muuta kuin Suomelta, mutta eivätpähän ainakaan palaneet.
Täältä ei saa kaikkia aineksia mitä tarvitsisin normaaliin piparien ohjeeseen, joten sovelsin tälläiset ulkosuomalaisen-piparit.
 Ohje vaatii vielä hiomista, joten palaan siihen vielä koekeittiössä uudelleen.



So, what was the country? Italy? Ireland?

tiistai 23. lokakuuta 2012

Halloween


Täällä alkaa näyttämään halloweeniltä.
Tiedossa onkin ensimmäiset, isot halloween kekkerit kotonamme joten somistus on alkanut!

Lasten kanssa olemme tehneet ehkä noin 50 kappaletta lepakoita, muutamat hämähäkit ja kourallisen ku-ku-kummituksia. 

Laitan lisää kuvia somisteista ja tarjoiluista sitten halloweenin aikaan.
Be scary and carry on!

torstai 18. lokakuuta 2012

Syksyn suosikit


Näistä on muodostunut mun syksyn suosikki vetimet, kutimet, päällepantavat, lisukkeet, asusteet.

Guessin laukun löysin aleesta syyskuussa. Olin tätä samaista laukkua ihaillut keväällä, joten ei tarvinnut kauaa miettiä kun hinta oli 40% kevyempi.
Kengät on syksyn uutuudet, mutta huivi ja Versacen aurinkolasit on hankittu jo vuosi sitten. Kestosuosikit!

Tämä setti on niin helppo yhdistää moneen asuun. Kengät on mukavat käyttää ja niin helppo sujauttaa jalkaan aamun kouluunlähtöhärdellissä.

Buen dia para todos!

tiistai 16. lokakuuta 2012

Nipottaja mutsi?


Eilen sattui mielenkiintoinen kohtaaminen paikallismarketissa.
Kohtaajina olivat lapseni ja TV. Elokuva tarkantaen.

Täällä kyseinen supermarket avaa "näin joulun alla" valtavan leluosaston. Suuntasimme sinne tänään visiitille kun mieli teki tehdä jotain mieluista kodin ulkopuolella.
Kun pääsimme osastolle sisään, pysähtyivät askeleemme siihen paikkaan. Kaikkien meidän silmät tuijottivat lelujen sijasta isoa TV:tä. Volyme oli jotain maximin ja super-maximin väliltä. Avengers hahmot hyppivät tukkaputkella sokkeloisessa varastorakennuksessa pakoon sitä isoa karjua kaveria.
Turpaan mätettiin niin että osaston lattia tärisi. Jos 2-vuotiaani olisi mennyt lähemmäs, olisi hän mennyt TV:stä sisään. Viisveellä nousi ihokarvat pystyyn.

"- Noniin. Katsokaas täällähän on näitä hotwheelsejä."
Yritän minä, äitinä, leijonaemona houkutella lapsiani pois TV:n edestä.

mitään ei tapahdu.

"- Hei! Wau mikä auto? Katsokaas mitä tämä nukke tekee!" 
Taas epätoivoinen yritys.
Molemmat lapset vilkaisevat minua, ja kääntyvät takaisin TV:n puoleen.

"-Hei nyt on sellanen juttu, et me tultiin kattoo tänne leluja, ei aikuisten leffaa!"


"- mut äiti, mä oon nähny tän ennenkin.
 Mut tätä kohtaa mä en oo viel nähny."


Sain lapset pois TV:n edestä. Mutta mieltäni jäi kaivertamaan.
Olenko turha nipottaja ja lapsistani kasvaa kieroituneita luusereita "koska en antanut koskaan katsoa niitä isojen leffoja".

Täällä ei nimittäin ohjelmilla ja elokuvilla ole minkäänlaisia ikärajoja. Äidit keskustelevat
kahvipyödässä mistä leffasta nikopetteri oli pitänyt. Oliko Spiderman avengersia parempi? Entä joko teillä on Simpsonien kokoelma kaudelta 175.

Spiderman pyörii niin urheilukeskuksen lastenhuoneessa kuin koululuokassa.
Toisaalta hyvin hämmentävää. Mutta pitävätkö tutkimukset tosiaan paikkansa että ikärajat eivät ole vain "jotain kasvatustieteidenmaistereiden päähänpisto"? Mistä voin tietää kummasta kasvaa kieroutuneempi; minun pojastani jonka tv:n katselua on rajoitettu vai luokkakaverista joka on jo äidin maidosta saanut luvan katsoa elokuvan kuin elokuvan?


Me ollaan kyllä oltu aika tarkkoja näiden ikärajojen suhteen. Olenko siis turha nipottaja vai järki-ihminen?
Näissä luotan maalaisjärkeeni sekä ikäraja-suosituksiin. Silläkin uhalla, että olen se nipottaja-äiti.

-so far so good-

maanantai 15. lokakuuta 2012

Ihmesieni


Viime perjantaina innostuin kuumepäissäni hinkkaamaan keittiötä.
Tiskialtaat oli päässyt tummumaan jonkin verran, eikä mitkään myrkytkään tuntunut irroittavan tummentumia.

Sitten muistin Suomesta ostamani ihmesienet (5 pakettia, ettei lopu heti kesken). Aiemmin sienet eivät olleet koskaan pettäneet, joten päätin niitä kokeilla tähänkin vaivaan.

Ja kas kas. Noin parinkymmenen minuutin hankaamisen jälkeen näytti allas taas melkein kuin uudelta. Perfecto!

Suosittelen kokeilemaan jos et ole vielä aiemmin kokeillut. Ihmesieni tehoaa vaikka mihin.
Lasten leikkihuoneen kalusteista olen saanut satunnaiset tussitahrat pois. Samoin Nahkatuolilta tussin jäljet sekä "tummentumat". Crocseista ja lenkkareista pinttyneet tummentumat ovat myös lähteneet miltei kokonaan.

Kovin kauaa ei mulla ainakaan yksi ihmesieni kestä (esim yhdet kengät), mutta hintansa väärtti on ehdottomasti.

Oletko kokeillut? Mihin? Hyvät vinkit ihmesienen käyttömahdollisuuksista ovat myös aina tervetulleita.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Pihiyden huippu?


Tiedättekös ne tosi pihit tyypit. Ne joille säästäminen on elämäntapa. Jotka on valmiita pihistämään melkein mistä vaan. Ne jotka hommaavat kimppakyydin keskisen kyläkauppaan, koska siellä on tarjolla ilmaista kahvia ja pullaa. Kimppakyytikin yritetään jättää maksamatta viimeiseen saakka mikäli mahdollista. Pullaa käydään syömässä ja kaffeeta ryyppämässä muutamaan otteeseen. Takin taskuun pakataan vielä pari pullaviipaletta servietteihin käärittyinä kotiin viemisenä.

Ne tyypit jotka kiertävät marketit aina maistattelu ja tuote-esittelypäivänä. Maistiaisia otetaan aina jokaista sorttia. Kehutaan ja otetaan vielä uudestaan. Vähän niinkuin varmistuakseen mausta.
Kyläpaikkaan mennään aina kahta kättä heiluttaen. Nälkäisinä. Ja poistutaan sitten maha piukeana ja suupielet kermassa.


Tunnistatko itsesi? Jos, niin jatka lukemista, luvassa hyviä vinkkejä.
Tunnistatko jonkun lähipiiristäsi kuuluvan tähän kategoriaan? Jos, nii jatka lukemista.
Etkö tunne ketään näin pihiä? Etkö oikeastaan edes usko että tälläisiä ihmisiä on olemassa? Suositus: jatka lukemista.

Näillä piheillä tyypeillä tarkoitan nyt kohtalaisia tuloja (tai etuuksia nauttivia), hyvä tuloisia tai jopa hieman keskivertoa parempi tuloisia. Kyöhät, niin Suomessa kuin muualla maailmassa eivät liity nyt tähän minun esimerkkitapaukseen.


Mielestäni olen aika perus tyyppi näiden asioiden suhteen. Tiedättehän, pientä säästöä tilille tahi sukan varteen. Kaupassa katselen tarjouksia, mutten kuitenkaan neuroottisesti. Jos mieli tekee banaania joka ei ole tarjouksessa, sitä kumminkin hankitaan. Pyrin asioimaan yhdessä kaupassa kerralla. Vaikka naapuri kaupassa olisi se maito ollut sentin litralta halvempaa, en viitsi vaivautua.

Jotkut asiat kuitenkin saavat minunkin piheyden huippuunsa.
Katsos esimerkiksi xylitolipurkat; Niitä jauhetaan ja jauhetaan kunnes maku muistuttaa enemmän vessapaperirullaa kuin purukumia. Ennen kuin tumppaan purkan roskiin, tarkistan kuitenkin silmämääräisesti kellosta että purkkaa on varmasti pureskeltu ajallisestikin tarpeeksi.

Keittiössäkin törmään piheyteeni viikottain. Leivinpaperit käytän aina kun mahdollista uudelleen. Viimeisenä vielä kunnon "kalsarin kääntötemppu" ja avot, leivinpaperi on saanuttaas uuden mahdollisuuden! Hyväkuntoiset foliopaperit huuhtasen ja viikkaan kattilakaappiin odottamaan seuraavaa kertaa.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä. Sinappi!
Sinappi-tuubi puristetaan, taitellaan ja rullaillaan viimeiseen saakka. Niin että neljänsadangramman sinappi-tuubista on muotoutunut pientä huulirasvaa muistuttava putkilo. Kielellä lipaistaan vielä viimeiset maut suu-aukolta ja korkista.



Suurin syy tähän piheyteeni on suomalaisuus. En syytä hallitusta, en perusopetusta en yhteiskuntaa. 
Iloitsen siitä, että Suomella on tarjota jotain näin upeaa kansalaisilleen.
Xylitolit on tuotu Suomesta, niitä ei täältä saa.
Kotimainen leivinpaperi on vaan niin paljon parempaa kuin täkäläinen b-luokan voipaperijäljitelmää muistuttuva "leivinpaperi". Samoin foliopaperi.
Sinappi. Auran sinappi! Ei muuten vedä täkäläiset sinapit mitään vertoja tuolle. Aamen.

Ehkä suurin syy siis pihiyteeni löytyykin hyvin kaukaa. Suomesta. Näitä kun ei noin vaan saa niiden loputtua.
Mutta toisaalta kun asiaa katsoo myös toiselta kantilta, niin tässä pihiydessä piilee monesti myös hieman ekologisuutta.
Et ei tää nyt välttämättä mikään paha juttu? Rahaakin vähän säästyy. On mistä kirjoittaa lauantai-illan pimeinä tunteina. 
Saa lukijan liikuttamaan päätään edestakaisin, taukojumppatyyliin.

torstai 11. lokakuuta 2012

Dagens outfit


-Äitiii!!! Atoo. Äitiii, ato!

- joo kivasti. Oletpa ihana prinsessa. Miten prinsessat hymyilee kauniisti?

-Näin!





keskiviikko 10. lokakuuta 2012

jotain uutta lastenhuoneeseen?


Jotain uutta ja ihanaa lastenhuoneeseen.
Viemisiä vauvaperheeseen.
Lahjaksi kummilapselle.

http://littlephant.com/ löytyy aivan ihania lahjaideoita. Löytyykö teiltä jotain littlephantin tuotteita? Kokemuksia tilauksesta ja toimituksesta?
Mulle aika uusi tuttavuus. Ihastuin täysin nyt muutamiin tuotteisiin jotka olisi kiva kääräistä vaikkapa joulupakettiin.


näitä minä himoitsin!


kivoja ideoita lastenhuoneeseen



Tälläisen laukun toivoisin pukinkonttiin itselleni. Toimittaisikohan se pukki tämän mexicoon saakka?

Kaikki kuvat osoitteesta http://littlephant.com/

tiistai 9. lokakuuta 2012

koti kuvina


Sisustus on intohimoni. Sisustuskaupoissa aika rientää huomaamatta ja Ikeassa käydessä lihapullat ehtii joskus syömään kahdesti. Mikä ihanampaa kuin istahtaa sohvalle hyvän sisustuslehden pariin (ja mikä super parasta: joku on lähettänyt tuoreen sisustuslehden luettavaksi). Tai tuijotella toinen toistaan ihanampia sisustuksia internetin ihmeellisestä maailmasta.

Tapaan myös kuvata kotiamme. Joskus on mukava palata vanhojen kotiemme kuvien pariin ja huomata muutokset sisustuksessa. 
Olen kauan jo miettinyt "leikekirjan" tekemistä sisustusideoiden ja arkkitehtuurin suhteen. Keräisin talteen koneelle ideoita ja kuvia asioista mistä pidän. Sitten joskus omaa kotia rakentaessa tai remontoidessa kaivaisin parhaat palat leikekirjasta esiin. Onko kukaan tehnyt vastaavaa?
Toimiiko käytännössä? Muistaako näitä kuvia sitten kaivella esiin?

Tässä kuvia nykyisestä kodistamme.











Ulkomailla asuessa olen ruvennut pitämään entistä enemmän kotimaisesta desingistä. Tai ylipäätänsä skandinaavisesta, pohjoismaisesta desingistä.
Jokaiselta Suomen reissulta tarttuu mukaan jotain arabiaa ja marimekkoa. Tällä hetkellä haaveilen muutaman klassikon lisäksi tietynlaisista retroista tavaroista. Sellaisista mitkä sopivat yhteen modernin kanssa. 

Vaikka tyylini ja makuni on aika pelkistetty ja moderni, ihailen myös omaperäisiä sisustuksia. Varsinkin omaperäiset ideat ja toteutukset voivat olla joskus häikäisevän upeita.

-Idea-rikasta sisustusviikkoa!-

maanantai 8. lokakuuta 2012

kodinhoitohuoneen uusi ilme


Kesällä pääsin toteuttamaan kodinhoitohuoneen mini-remonttia Suomessa.

Tässä kodinhoitohuoneessa uudistus tehtiin päivässä ja pienellä budjetilla. Mitään isoa muutosta tai remonttia ei tarvittu jo entuudestaan hyvässä kunnossa ja melko toimivassa kodinhoitohuoneessa.
Kodinhoitohuoneeseen lisättiin säilytystilaa ja päivitettiin säilytysratkaisuja. Halusin tuoda kodinhoitohuoneeseen myös hieman kodikkuutta piristämään ainaista työn sarkaa.




Niin minä kuin omistajaperhekin olimme tyytyväisiä lopputulokseen ja mikä parasta, alitimme jopa budjetin. 

Kalusteet: Ikea. Piensisustustavarat: Ikea, Anttila sekä perheen omia.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Leppoisaa lauantaita


Monikäyttöiset lehtemme palvelivat tänään mm. näin.

(Kilpikonna makoilee tuolla pään oikealla puolella, alustan alla.)

Eipä nyt muuta. Viikonloppuja!

maanantai 1. lokakuuta 2012

Postia suomesta!

Siinä ei hätäsimmät ehtinyt edes ovesta sisään kun posteljoonin tuoma aku-ankka sai kyytiä!

Ihanaa! Kiitos!