torstai 16. toukokuuta 2013

aika aikaansa kutakin

Kun on paljon sanottavaa ja vielä enemmän juttuja kerrottavana, muttei aikaa?
Voisko sitä ostaa? Venyttää päivää vielä lähemmäksi aamua? Kaiketi ei.

En ehdi nyt millään kirjoitella kaikille henkilökohtaisesti tulevia käänteitä, joten toimikoon tämä kirjoitus nyt yleisviestinä kaikille teille jotka myös uutisia odotatte.

Aloitetaan nyt vaikka siitä, että päätös muutosta on tehty. Se ei ole nyt ainakaan vielä Jenkit, eikä Afrikka vaan Suomi. Kyllä. Paluumuutto. Kesällä tämä mama istuttaa takamuksensa niin sanotusti taas sorvin ääreen, tuttuun työpaikkaan Suomessa. Mies jää vielä tänne Meksikoon. Tähän ei liity mitään tramatiikkaa, puhdasta bisnestä vain. Tulee loppusyksystä sitten perässä.

No, miten tähän päädyttiin? Ehkä suurimpana ainoana syynä se, etten ole valmis luopumaan omasta työpaikastani. Ja voin kertoa, että tätä asiaa on pyöritelty ja haudottu pääkopassa jo vuodenpäivät.
Laskettu arvoa nykyisen työpaikan ja ulkomaankomennuksen välillä. On mietitty mm. vaihtoehtoa missä asuisin lasten kanssa Suomessa ja mies täällä ja sitten puolin ja toisin rampattaisiin kahden maan välillä. Ei toimi. Liian kallista eikä lomapäivät riittäisi tälläiseen alkuunkaan. Väliaikaisratkaisu tämäkin olisi ollut, mutta ei toimi meillä ei.
Kolmevuotiaamme on asunut elämästään yli puolet Meksikossa. Välit isovanhempiin ovat mitä parhaimmat mutta uskon, että lapsille muutto lähemmäs läheisiä tulisi nyt hyvään saumaan.
Paluumuuttoa puoltaa myös rakkaan lähimmäisen taistelu syöpää vastaan, joten olen kiitollinen että pääsen häntä lähemmäksi. Viettämään vähän enemmän arvokasta yhteistä aikaa ja olemaan tukena.

Niin ja siitä asunto asiasta. No se se vasta karua puuhaa onkin. Emme saaneet niistä muutamasta hikisestä tontista kumpaakaan, joten vähän niin kuin tyhjän panttina tässä nyt pyöritään. Etuovi ei ole tarjonnut puoleen vuoteen yhtikäs mitään potentiaalista kohdetta. Muutos kolmensadan neliön omakotitalosta, öö johonkin seitsemänkymmenen neliön vuokra luukkuun on aika suuri. Tontteja ei ole tai ne on aivan tajuttoman kalliita. Tilanne nyt vain on se, että tämä meidän klaani plus ajateltu au-pair ei vain kertakaikkiaan mahdu enää mihin tahansa casaan. Tarvitaan useampi makuuhuone, säilytystilaa, tallia sun muuta. Pussi ei kuitenkaan pullistele, joten hintakin pitäisi olla kohtuullinen.
Myöskin luopuminen "sapattipäivistä" tulee ottamaan lujille. Yksinhuoltaja elämä ei sekään nostata mitään hurraa huutoja, vaikka väliaikaista onkin.
Välillä yritän jaksaa tämän paluumuutto päätöksen yli maksalaatikon ja hyvien irtokarkkien voimalla. Niin ja raanastakin voi juoda suoraan. Että onhan näitä. Hyviäkin puolia.

Nyt nautin kuitenkin vielä sapattipäivistäni ja Meksikosta. Matkailu kohde esittelyitä olisi muutama vielä takataskussa odottamassa. Amerikan reissustakin voisin vähän kirjoittaa. Arjesta taihtoisin tehdä muistiinpanot mitä voisimme sitten vuosien päästä lasten kanssa lukea.
Sikäli mikäli pippuri-blogi elää vielä Meksikon ajanjaksonkin yli, on luvassa varmasti ensiksi sen väliaikaisasunnon sisustusta ja ehkä vielä mahdollisesti sitä The asunnon sisustamista tahi remontoimista. Pahimmillaan rakentamista. Puutunutta jupinaa työn ja perheen yhteensovittamisesta. Kommelluksia ja kommervenkkejä. Perus pippuri settiä.



photo Tia Borgsmidt

5 kommenttia:

  1. Suuria muutoksia tulossa. Kiva kuitenkin, että palaatte Suomeen ja lapsetkin pääsevät lähemmäs sukulaisia.
    Ei oo varmaan helppoa laittaa taas melkein koko elämää uusiksi, mutta kaikesta selviää.
    Lämpimästi tervetuloa takaisin sitten kun sen aika on :)

    VastaaPoista
  2. Isoja muutoksia teillä! Aikamoisia seikkailuja takana ja edessä.. Voimia tulevaan muuttoruljanssiin ja tsemppiä kodin metsästykseen. Siellä se jossain odottaa, maapläntti tai remontoijan unelma ;)

    VastaaPoista
  3. Minä ainakin odottelen puhelinmaratooneja ;)...

    E

    VastaaPoista
  4. Vaikeita päätöksiä tosiaan eikä yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua näihin kysymyksiin ole. Hienoa, että olette saaneet päätöksen tehtyä vaikeassa tilanteessa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos tsempeistä teille jokaiselle.
    Lähtö lähenee, eikä perumista ole, mutta kai sitä tottuu taas Suomessa oloon. Tottuuhan? Onhan sielläkin valtavasti hyvää.
    Mukavampi olisi tietysti palata niin, ettei malttaisi edes paluuta paikoillaan odottaa kuten poikani, joka aamulla herätessään laskee montako yötä on vielä lähtöön. Hyvä siis että edes joku meistä sitä odottaa. : )

    Paluuta, kulttuuri/sää ym shokkia helpottaisi varmasti kovasti asunnon löytyminen. Tai tontin. Töihin paluukin on alkunut tutisuttamaan mukavasti lahkeita. Että onhan näitä. Tekijöitä. Monenmoisia.

    Ihanaa kesää!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!