Ensimmäisen kerran kun kuulin sanan movember yhdistin sen liikuntaan. Meinasin että marraskuu on pyhitetty liikunnalle isoin kampanjoin. Sitten tuli ne viikset (viiksistä huolimatta täällä ei vietetä movemberia). Oli viiksi-piirasta, muffinsia, liimattavia ja leikattavia, feikkejä ja oikeita. Melkein kaikilla. Kuvan kera. Facebookissa ja googlessa käynti paljasti nopeaan minulle totuuden Movemberistä.
Erityisesti lasten liikunta ja ravinto on aihe joka jaksaa minua kiinnostaa, joten luonnollisesti ensimmäiset Movember välähdykset sai mietteeni jälleen heräämään lasten liikuntaa ja ruokavaliota kohtaan.
Jälkikasvuni on popsinut näinä "ulkomaa-aikoina" enemmän karkkia kuin kehtaan tunnustaakkaan.
Kotona emme kovin usein herkuttele, mutta viikottain lapset saavat karkkia milloin koulusta (kyllä! koulussa jaetaan karkkia vähintään kerran viikossa) tai syntymäpäiviltä joita meillä on keskimäärin kerran viikossa (hullua, myonnän). Ravintolassa lasten juomavalinta kallistuu herkästi sokerijuomien puoleen.
Täällä(kin) toisten lasten harrastaminen on toisinaan jopa sairasta (pahoittelen jo etukäteen nyt niiden tulevien mitalli-kaulojen vanhempia jotka tästä lausahduksestani vetävät herneet nenään.) Mutta mieleeni juolahtaa ajatus epäterveestä harrastamisesta kun 6-vuotias ramppaa joka päivä harrastamassa ja viikonloput kisaamassa. Mielestäni tämä ei ole täysin normaalia, ei edes silloin vaikka "lapsi sitä itse tahtoisi".
Tulisihan meidän aikuistenkin pitää urheilusta välillä vapaapäiviä. Miksei siis lastenkin.
Toki olen myös sitä mieltä, että mielummin tälläinen yltio-harrastaja, kun ei minkäänlaista harrastusta laisinkaan. Mutta kyllä näissä pitäisi jokaisella olla tervejärki matkassa. Maalaisjärki vai mikä tuo nyt oli.
Meidän kaksvee ei harrasta vielä mitään.
Viisvee harrastaa muutaman kerran viikossa jalkapalloa.
Toisinaan treenit jää kokonaan väliin. Joskus lapsi itse sanoo, ettei jaksa.
Ravintopuolella olen ottanut muutamat niksit käyttöön. Meillä ei tuputeta lapsille joka aamu puuroa, vaikka hyvä ja edullinen vaihtoehto onkin.
Olen nähnyt niin monen vanhemman marisevan kun ei ne nappulat koske neljän ikävuoden jälkeen laisinkaan puuroon, joka on traumaatttisesti iskostunut pakkopullana pikkuruisiin takaraivoihin. Mietippä ite vetää samaa puuroa naamaan joka aamu. Suolatta. Kävikö hiukomaan?
Aamupuuro, meilläpäin naamapuuro maistuu toisinaan huisin hyvältä!
Muistakaa liikkua. Ja syödä. Te kaikki Mo sistat ja Mo brot.
Hyvän asian puolesta. Myös rakkaudesta kulkusiin, niinkuin ystäväni totesi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi!